Suosituksia metsäkauriin metsästykseen

Metsäkaurispukin metsästysaika on kaudella 2019-2020 16.5-15.6.2020.

Metsäkauriin metsästys ei tarvitse ML 10§ mukaista pyyntilupaa, mutta kaurissaaliista pitää jättää ilmoitus Metsästysasetuksen (666/1993) 44 §:n mukaan Suomen Riistakeskukselle. Helpoiten ilmoitus käy OmaRiista sovelluksen kautta heti kaatopaikalla.

Tämän lisäksi metsästysseura on rajoittanut metsäkauriin metsästystä henkilökohtaisella kiintiöllä 1/metsästäjä syyskaudella ja 1/metsästäjä kevätkaudella. Tämä tarkoittaa, että saaliista on ilmoitettava metsästysseuralle ja henkilön kiintiö on tällöin käytetty kuluvan kauden osalta. Ilmoitus kaurissaaliista tulee tehdä viipymättä Teuvo Musakalle, 0400 131 056.

Metsäkauris ei ole ML 10§ pyyntiluvan varainen eläin, eli erillistä metsästyksenjohtajaa ei tarvita vahtimis- eikä ajometsästykseen. Vastuu metsästyksen turvallisuudesta on aina metsästäjällä itsellään ja seura antaakin vahvan suosituksen käyttää ”hirvivaatetusta” eli huomio-oranssia liiviä/takkia sekä päähinettä. Valtaosalla metsästäjistä on myös jonkinlainen koirapaikanninohjelma käytössä, joten kannatta hyödyntää myös niiden ominaisuuksia, esim Trackerissa oleva ”Safety” -tilaa, jotta muut metsästäjät näkevät metsästäjän sijainnin. Teknologia ja huomiovärinen vaatetus eivät kuitenkaan takaa turvallisuutta, joten erityistä huomiota on kiinnitettävä mahdollisiin muihin alueella toimiviin metsästäjiin, etenkin kun kevätpukkijahti tapahtuu pitkälti vahtimis- ja hiipimismetsästyksenä.

Metsästysseura Ilo toivottaa antoisaa ja turvallista jahtia kaikille jäsenilleen!

Lisätietoja;
Teuvo Musakka, kaurisjahdin koordinaattori
Heikki Virtanen, puheenjohtaja
Arttu Huhtanen, sihteeri